Väite, että opettajia painostetaan unohtamaan kasvattaminen, omilla aivoillaan ajatteleminen ja vastuullisena aikuisena oleminen, kuulostaa naurettavalta. Ei ole yhtä totuutta tai yhtä oikeaa tapaa opettaa.
Olen lueskellut loppukesän aikana opettajien fb-ryhmiin jaettuja julkaisuja ja niihin liittyviä keskusteluita. Opettajat näyttävät pohtivat opetusjuttuja aktiivisesti myös loman aikana. Professori Kari Uusikylän heinäkuussa julkaisema poleeminen ja vähän sekavakin blogikirjoitus aiheutti jälleen kerran vilkkaan keskustelun opetuksen ja koulun suunnasta.
Blogikirjoitus käsitteli koulun viihteellistymistä. Uusikylän käsityksen mukaan suomalaisia opettajia vaaditaan julistamaan markkinapellejen ja muotikonsulttien lanseeraamaa viihdehöttöä, jossa opettajuus ja kasvattaminen unohdetaan. Keskustelussa nousi esiin ajatus, että suomalaiseen kouluun on masinoitu ”Yksi totuus”, jota kaikkien halutaan todistavan. Sattuipa vielä niinkin, että samaan aikaan turkulainen rehtori kirjoitti (HBL 20.7.) kauhukokemuksistaan ruotsalaisesta koulusta, jossa opettajuus on totaalisesti hukassa, käytöstapoja ei ole ja oppimistulokset ovat surkeita. Tässäkö on meidänkin tiemme: viihteen kautta rappioon?
Siitä olen Uusikylän kanssa samaa mieltä, että koulun arvokkaimmat asiat tapahtuvat oppilaiden ja opettajien vuorovaikutuksessa. Opettajuuden ytimessä on olla aidosti läsnä aikuisena, korkeasti koulutettuna ja oman elämänkokemuksensa viisastamana. Opettajan tehtävä on miettiä, millaiseksi hän vuorovaikutustilanteet rakentaa. Opetuksen selkärankana on opetussuunnitelma (joillekin varmasti oppikirja), mutta opettaja loppupeleissä päättää miten professiotaan hoitaa. En usko, että tätä suomalaisen koulun vahvuutta kukaan on poistamassa.
Opettaja päättää, miten hyödyntää teknologiaa ja toteuttaa uudenlaista pedagogiikkaa. Arvostelijoiden kritiikki näyttää kohdistuvan juuri uusiin tapoihin oppia ja opettaa. Ne tulkitaan usein virheellisesti viihdykkeeksi, vaikka esimerkiksi pelillisyyden on todettu edesauttavan oppimista. Pelillisyyden käyttö opetusmetodina yhdistää oppilaille siviilielämästä tuttuja toiminnan tapoja formaaliin oppimiseen. Siinä piilee uuden pedagogiikan ydin. Osallistava pedagogiikka ei ole viihdettä eikä oppimistavoitteista luopumista vaan tapa innostaa ja motivoida. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa, joko fyysisesti yhdessä samassa luokkatilassa tai teknologian välityksellä eri paikoissa. Opettaja ei ulkoista itseään oppimisprosessista vaan päinvastoin ohjaa ja arvioi ryhmien toimintaa.
Ei ole yhtä totuutta tai yhtä oikeaa tapaa opettaa. Väite, että opettajia painostetaan unohtamaan kasvattaminen, omilla aivoillaan ajatteleminen ja vastuullisena aikuisena oleminen, kuulostaa naurettavalta. Suomalainen opettaja on tuollaiseen liian fiksu.