Tamikuun kuukauden peli -The Borrowers

Tamikuun kuukauden peli -The Borrowers

Palaamme tammikuussa lukemisen pariin ja haluamme kiinnittää huomiota kirjallisuus- ja lukupeleihin. Seppo-pelien ei tarvitse aina olla sellaisista aiheista, joihin on selkeät vastaukset, vaan voit myös haastaa pelaajia analysoimaan ja pohtimaan asioita peleissä. Me Sepossa olemme suuria kirja- ja lukupelien faneja. Ja olemme sitä mieltä, että Seppo tarjoaa loistavan mahdollisuuden piristää lukukokemusta. Aivan hyvin voit korvata esimerkiksi sen tavallisen, äidinkielen tunnilla luetusta kirjasta tehdyn esseen tai arvostelun Seppo-pelillä.


Kuukauden pelin, The Borrowers on tehnyt Ruta Gajauskaite. Peli on luotu kirjailija Mary Nortonin teoksen, the Borrowers (suom. Kätkijät) pohjalta. Peli luotiin alun perin 4. luokan englannin kielen kirjakerhoa varten. Kerho kokoontui englannin tuntien rinnalla Vilnan kansainvälisessä koulussa (Vilnius International School) ja Ruta toimi kirjakerhon ns. moderaattorina silloin, kun teki pelin. Kirjakerhoon osallistui kahdeksan kansainvälistä oppilasta, vaihtelevin englanninkielen taidoin. The Borrowers -peliä käytettiin piristämään perinteistä, kirjasta käytävää keskustelua luokassa. Ruta kertoo pelin olleen hänelle itselleen erityisen hyödyllinen oppilaiden ajatusprosessin havainnoimisessa. Peli itsessään kannusti selkeästi ryhmätyöhön luokassa ja rohkaisi oppilaita vertaistukemaan toisiaan.

Pelissä Ruta on hyödyntänyt monia tehtävätyyppejä. Joissain tehtävissä pelaajien on löydettävä tietoa tietyltä kirjan sivulta, joissain tehtävissä odotetaan, että pelaajat ajattelevat lukemaansa ja analysoivat sitä. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä pelaajaa pyydetään ajattelemaan, mitä tunteita kirjan hahmo käy läpi.

Kirjallisuus- ja kirjapeleissä hienointa on, että voit helposti säätää tehtävien ja koko pelin vaikeusastetta. Haluatko testata lukevatko oppilaat kirjan? Vai haluatko nähdä, ymmärsivätkö he lukemansa? Jos kirjan on kotona luettava tehtävä, voit käyttää peliä varmistaaksesi, että oppilaat etenevät annetussa tehtävässä ja noudattavat lukemiseen annettua aikarajaa. Jos haluat sitoa pelin tiettyyn romaaniin, kuten Ruta teki, sinun ei tarvitse edes keksiä tarinaa itse! Lukemiseen ja kirjallisuuteen voidaan tehdä myös yleisemmin sovellettavissa olevia pelejä esimerkiksi, jos jokainen oppilas valitsee itse minkä kirjan lukee. Silloin sinun täytyy vain olla hieman luovampi tehtävien kanssa, mutta kyllähän tuo hoituu!

Julkaistu 17.1.2020