Seppo etäopetuksen välineenä
Seppo etäopetuksen välineenä Poikkiilalaakson ala-asteella
Kun Poikkilaakson ala-asteen koulun ensimmäisen luokan opettajat Lalla Pohjanpalo ja Katri Järvinen aloittivat etäopetuksen, ottivat he käyttöön Seppo-alustan pääasiallisena etäopetusvälineenä.
Pääasiallinen syy Seppon valintaan oli se, että etäopetuksen toiminnallisuuksien tuli olla helppokäyttöisiä, jotta pienet oppilaat osaavat niitä käyttää. Opettajat halusivat myös kuormittaa mahdollisimman vähän kotien tietokoneiden tarvetta.
Suurimmalla osalla oppilaista on puhelin kotona käytössään ja pienet oppilaat osaavat käyttää mobiililaitteita usein paremmin kuin tietokoneita. Opettajat toimittivat koteihin ohjeet etäopetuksen alkaessa ja viestivät selkeästi siitä, että puhelinta saa käyttää ja suositellaankin käytettäväksi tehtävien tekemiseen.
”Vanhemmat ottivat tilanteen todella hyvin vastaan, ja alun koodi- ja pelaajanimihässäkän jälkeen asiat ovat lähteneet sujumaan todella hyvin. Jo ensimmäisen viikon jälkeen saimme vanhemmilta palautetta, että Seppo on todella kiva ympäristö ja tekemämme tehtävät ovat laadukkaita, homma sujuu hyvin”, Lalla ja Katri kertovat.
Oppilaita on monen eri tasoisia ja Seppon käyttö on mahdollistanut etäopetuksessa olevien oppilaiden etenemisen omaan tahtiinsa. Kotona on voitu järjestellä päivän aikatauluja sujuviksi. Myös opettajat ovat pysyneet ajan tasalla, kun oppilaiden oppimista on voinut konkreettisesti seurata yhdellä alustalla.
Opettajat ovat rakentaneet Seppoon kolme kokonaisuutta, etäluokkahuoneen, aamutuokion ja kuulemisen ymmärtämiseen tehdyn pelin, jota pelataan kerran viikossa.
Aamutuokio on oppilaille konseptina tuttu ennestään koulusta, sillä opettajat ovat pitäneet aamutuokioita luokkahuoneessa, nyt ne on vain siirretty Seppoon.
”Oppilaat ovat olleet todella innoissaan esimerkiksi aamutuokioiden tehtävästä, jossa oppilailla on mahdollista esittää oma kysymys”, kertoo Katri Järvinen.
Oppilaat ovat myös lähettäneet innokkaasti vastauksia kysymyksiin Seppon avulla. Seuraavan päivän tehtävään opettajat laittavat aina edellisen päivän vastauksia näytille oppilaille ja esittävät sitten listalta uuden kysymyksen.
Lähiopetuksessa olevat oppilaat pelaavat myös aamutuokiota ja se onkin osoittautunut tärkeäksi hetkeksi, joka yhdistää etäopetuksessa ja lähiopetuksessa olevat oppilaat. Seppon chat-toiminnallisuus on myös opettajien mielestä tärkeä ylläpitämään yhteisöllisyyttä ja tukemaan oppilaiden sosiaalista kanssakäymistä.
”Aamutuokion taika piilee siinä, että se on sosiaalinen hetki oppilaille ja siksi erittäin tärkeä”, kertovat opettajat.
Aamutuokioon on tuotu myös luokkahuoneesta tuttu tehtävä erilaisista vahvuuksista ja oppilaat ovat onnistuneet tekemään normaalista poikkeavalla tavalla oivalluksia, kun heillä on ollut mahdollisuus miettiä kysymyksiä omassa tahdissaan
Katri ja Lalla ovat hienosti oivaltaneet käyttää myös oppilaiden omaa materiaalia, esimerkiksi eri askarteluista ja käsitöistä on luotu kuva-galleria, jonne saavat jakaa omia tuotoksiaan ja jakaa ohjeita. He pitävätkin erittäin tärkeänä, että oppilaat tilanteesta huolimatta voivat nähdä toistensa tuotoksia ja olla yhteydessä toistensa kanssa Seppon avulla.
Etäluokkahuone -peli toimii enemmänkin tehtävien palautuksen alustana ja se on suunniteltu niin, että oppilas pärjää sen kanssa jonkin aikaa itsekseen. Eli periaatteessa tavalliset tehtävät on siirretty luokkahuoneesta Seppoon. Etäluokkahuoneessa on äidinkielen lisäksi esimerkiksi matematiikan, musiikin ja kuvaamataidon tehtäviä ja tehtävät palautetaan pelin kautta. Seppo on mahdollistanut lisätehtävien rakentamisen peliin ja sen, että eri tasoiset oppilaat voivat edetä omassa tahdissaan ja tietenkin saavat palautetta tehtävistään.
Yhteisöllisyyttä etäoppimiseen on saatu myös video- ja äänitehtävistä, joiden avulla opettajatkin voivat olla läsnä etäopetuksessa myös itsenäisen opiskelun aikana. Lalla ja Katri ovat käyttäneet paljon video- ja äänitehtäviä, joita Seppolla onkin helppo toteuttaa, vaikka videotehtävien kuvaaminen ei aluksi tuntunutkaan hirvittävän luontevalta. Katri ja Lalla lähtivät kuitenkin rohkeasti itsekin kuvaamaan videoita ja se on rohkaissut myös oppilaita paljon. Heidän mielestään Seppo on ollut ympäristönä oppilaille kannustava ja ovat todella iloisia siitä, että myös oppilaat, jotka luokkahuoneessa ovat ujoja ja pidättyväisiä, ovat selkeästi rohkaistuneet ja tuottaneet todella luovia ja rohkeita vastauksia tehtäviin.
Tehtävien tarkistaminen ei ole käynyt liian raskaaksi opettajille ja tehtävissä on hyödynnetty jonkin verran automaattisesti arvioitavia tehtävätyyppejä. Lalla ja Katri eivät koe, että ne poikkeaisivat paljoakaan luokkahuoneessakin teetettävistä väärin-oikein -tyyppisistä tehtävistä.
Pelillisyyttä opetussisältöihin ei ole erikseen tarvinut lisätä, sillä pieniä oppijoita innostavat jo alustalta muutenkin löytyvät pelilliset elementit. Tärkeämpää onkin ollut tukea oppimista selkeillä ja innostavilla toimintatavoilla sekä mahdollistaa yhteisöllisyys myös etäopetuksessa.
”Vanhemmilta on ollut myös sellaista palautetta, että onpa kiva, että pojatkin otetaan huomioon opetuksessa. Kerrankin koulunkäynti ei ole tervanjuontia”, kertovat Lalla ja Katri.